Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
2930311234
567891011
12131415161718
19202122232425
262728293012

RSS

 Pitäisi kirjoitella useammin
12.10.2018 07:02 | Turmeltunutsydan

Mielenlaatuni on siitä erikoinen että juttua riittää mutten aina osaa laittaa sitä tekstiksi. Joskus päässä on sellaisia asioita mitä ei edes tarvitse miettiä. Voiko turhaa ajattelua olla olemassa? Olen yleensä ihan käytännöllinen ihminen mutta joskus sitä vain pysähtyy ja hämmästelee esimerkiksi tätä syksyn ruskaa tai miten nerokas lapseni on kaikesta huolimatta (vaikka voimakastahtoinen onkin). Rakastan sitä kun kotona on rauha. Silti olen huomannut itsessäni asioita joita voisin muuttaa. 

Olen ihmetellyt miksi olen aika usein niin kireä, kiireinen ja levoton. En pysy paikallani, en voi pysähtyä katsomaan esimerkiksi lapseni kanssa televisiota (noh piirretyt eivät aina jaksa kiinnostaakaan). Olen kokoajan tekemässä jotain, jopa sitten kun kun nukkumaanmeno aika koittaa en saa hei nukuttua. Olen tullut siihen tulokseen että yritän paeta tunnetilaani, se pitää minut liikkeessä. Olen kamalan stressaantunut ja vihainen nykyisestä elämästäni. Pitäisikö minun purkaa se jotenkin, vaikka juoksulenkillä.... Tai sitten hankin nyrkkeilysäkin. Joskus viha kuitenkin tuntuu ylitsepääsemättömältä. Jos siihen lisää vielä pettymyksen ja katkeruuden on tunnetila ihan kestämätön, sitähän romahtaa. Ymmärrän miksi joku haluaa riistää hengen itseltään. Joskus joku ei halua kohdata negatiivista tunnettansa, mutta silti se on aina läsnä. Miten raskasta! Kaikilla on omat tapansa miten selvitä tunteidensa kanssa, minulla itselläni se ilmenee toiminnalla.. En sentään ryyppäämään ala. 


 - Turmeltunutsydan | Kommentoi



 Tyttö koettelee minua
22.08.2018 07:18 | Turmeltunutsydan

Käytän Sertralin nimistä lääkettä ja on auttanut hyvin, mieleni pysyy melko tasaisena. Joskus mietin että pitääkö minut vähän liiankin tasaisena... koska joskus olen ihan turtunut enkä tunne oikeastaan yhtään mitään. Pää lyö tyhjää monessa asiassa, saatan mennä esimerkiksi johonkin huoneeseen ja miettiä sitten että minkä takia sinne meninkään. Käytin Sertralinia myös raskaanaollessani ja usein miettinyt jättikö vaurioita lapselleni, koska hän on aina ollut ns. vaativa vauva. Uhmaamistilanteissa lapseni lyö, potkii ja se pahin; hän jopa sylkee päälleni. Voiko keksiä vielä jotain pahempaa? Meillä ei lyödä eikä läpsitä eikä mieheni käytä väkivaltaa. Mutta silti tuo muksu sitä harrastaa. Okei, myönnän että olen ehkä pari kertaa riuhtaissut lasta kovempaa kädestä kun olen yrittänyt saada ojennukseen. ja kun on hän on lyönyt minua, olen ajauksissani lyönyt takaisin. Joskus tekisi mieli läpsäistä häntä kasvoille niin että tukka heilahtaa. Onneksi jäänyt vain ajatuksen tasolle. En ymmärrä miksi hän kehtaa olla tuollainen tyytymätön raivopää kokoajan. Ei elämä ole kokoajan yhtä huvipuistoa vaan usein livutaan harmaassa arjessa jossa toki on myös niitä ilonpilkahduksiakin. Lapseni kanssa on tätä kaikkea mutta myös niitä että vaivun synkkään avuttomaan epätoivoon kun muksu jallittaa, kiusaa, satuttaa ja raivoaa. 

Tästä voisi tulla kuva etten tee mitään hauskaa lapseni kanssa. Teemme kyllä. Päivä menee kuitenkin aina pilalle sen tolkuttoman vastustelujen ja tottelemattomuuden takia. En jaksa tätä päivittäin! Annan hoitovastuun miehelleni ja vaadin itselleni omaa aikaa. Olen äiti joo, mutta on mulla muutakin elämää. Mieheni kanssa romantiikkaa ei enää ole, lapsi vie kaiken ajan ja energian. Kaipaan mieheltäni enemmän läheisyyttä. Hän on aina vaan jotenkin etäinen. Rakastaako hän minua? Kysyn aina säännöllisin väliajoin ja hän vastaa että tottakai. Sanooko hän niin että kuulisin sen mitä haluaisin kuulla...  


 - Turmeltunutsydan | Kommentoi



 Olen taas ihastunut
26.07.2018 22:51 | Turmeltunutsydan

Täällä taas pitkästä aikaa, kesäfiiliksissä! Tämä helle ja lämpö saa ajattelemaan minut taas hellästi. Olen ihastunut! Vaaleat hiukset, siniset silmät jotka ovat samaan aikaan niin viattomat mutta silti niin villit. Olet niin seksikäs ja kuuma pakkaus! Ajatteletko samaa kuin minä? En kestä tätä muuria välillämme! Haluaisin niin silittää sinun sametinpehmeää ihoasi vaikka auringonpaisteessa piknikillä tai jotain... ole minun vierelläni nyt!


 - Turmeltunutsydan | Kommentoi



 Narsistit
19.11.2017 10:03 | Turmeltunutsydan

Tiedän miltä tuntuu olla aluksi pidetty ja sitten kohdeltu kuin olisin vain joku käyttöväline, ylenkatsottu niillä halventavin kalansilmin kuinka en ole ollut tietynlainen... narsisti osaavat tuhota ihmisestä ne viimeisetkin itsetunnon rippeet jos satut olemaan vielä niin kiltti, rehellinen ja alistuva ihminen. Narsisti ei anna arvoa vaikka alistutkin, se on hänelle vain merkki heikkoudesta mutta jos taas puolustat itseäsi, se on merkki uhmakkuudesta ja ylimielisyydestä. Vaikka sillä ei ole mitään tekemistä ylimielisyyden kanssa, haluat vain puolustaa itseäsi siltä huonolta kohtelulta. Narsisti ajattelee että kaikkien täytyy kohdella häntä hyvin vaikka hän kohtelee muita kuin roskaa tai pahimmassa tapauksessa joku ei ole hänelle yhtään mitään. 

Se on henkisesti tuhoavaa kun joku ajattelee toisesta vain pahaa, ei edes yritä tehdä välejä paremmaksi, polkee toisen ajatukset ja mielipiteet maanrakoon. Sitä ajattelee että kyllä täyty ihmisen olla läpeensä mätä ihminen kun kehtaa käyttäytyä noin ja vielä se, että kuvittelee että hänellä on etuoikeuksia kaikissa asioissa, kuinka hän on aivan poikkeus. Ja tällaisia narsisteja kulkee kouluissa ja työyhteisöissä tukahduttaen hyvän ilmapiirin, kenelläkään ei ole hyvä olla. Ei kenenkään tarvitsisi pelätä mennä kouluun tai töihin, että millainen paskamyrsky sitä taas nousee ja millaista ikävää kohtelua sitä taas saa. Narsistin tunne-elämän hallinta on 3-vuotiaan tasolla, kukaan ei voi siihen vaikuttaa kuin narsisti itse. Sehän se siinä ongelma onkin, kun hän ei sitä hallitse. Hänelle ei ole annettu ehkä lapsuudessa ja nuoruudessa eväitä siihen. 

Narsisti ajattelee että hänessä ei ole mitään vikaa vaan vika on aina muissa eikä välitä jos muut ovat eri mieltä. Hänhän on täydellisyyden ruumiillistuma, jos muut ovat huomanneet jotain aivan muuta hän yrittää heidät lytätä ja sabotoida, pelolla pitää hiljaisina. Tämä kyllä vain lisää uhrien katkeruutta ja inhoa narsistia kohtaan, onhan näyttänyt jo heille kyntensä miten petollinen, ilkeä, kateellinen ja kaksinaamainen ihminen narsisti on. Mitä jos tällaisesta ihmisestä ei pääse eroon? Ajatelkaa nyt, koulussa ja töissäkin pitää käydä. Ja aina vain kohtaa inhoamansa ihmisen... joka ikinen arkipäivä. Kukaan ei puutu siihen, kaikki ovat vain pelosta hiljaisina. Se on vakavan asian paikka. 

Se tuhoaa kaiken sen käsityksen että kun olet ystävällinen muita kohtaan niin muutkin ovat ystävällisiä sinua kohtaan. Narsisti on naama nurinpäin vaikka on mukava koska hän on lokeroinut toisen ihmisen tietynlaiseksi eikä hän suostu muuttamaan kantaansa. Hänellä on kyllä etulyöntiasema jos on saanut esimiehen puolelleen, joten kenelläkään ei ole mitään sananvaltaa häntä vastaan. On kyllä helvetillinen tilanne. Tunnen suurta myötätuntoa niitä ihmisiä kohtaan jotka joutuvat olemaan narsistin hampaissa kun itselläni on kokemusta siitä kuinka ahdistavaa se on, kuinka jatkuvasti saa olla pelon vallassa. Psykopatia on taas vakavan narsismin muoto jolloin ihminen voi jopa tappaa ilman syyllisyydentuntoa, ihmismieli on pidemmän päälle todella härski ja pöyristyttävä ainakin näillä pahoilla ihmisillä.

Sitä alkaa tosissaan miettiä että onko joillakin aivojen tilalla jotain mössöä kun pystyvät niin hirveisiin tekoihin. Elämme hyvin epävarmaa ja yhteiskunnallisesti pahoinvoivaa aikaa, mihin on kadonnut muiden ihmisten välittäminen ja huomioiminen? Ei se oma perse ole se tärkein perse. 


 - Turmeltunutsydan | Kommentoi



 Pelkään ajan kulua
04.11.2017 22:14 | turmeltunutsydan

En kestä sitä että aika kulkee liian nopeasti. Kaikki hyvä tulee kohdalle mutta miten harmillisen lyhytaikaista se on. Kun saatan lapseni yöpuulle niin omassa rauhassa tunnen syyllisyyttä. Miksi tarvitsen niin paljon omaa aikaa. Mitä jos lapseni tarvitsee minua nyt? Mitä jos häntä pelottaa nukkua omassa huoneessaan muttei uskalla sanoa sitä minulle? Miksi aika menee niin nopeasti? Päivä päivältä lapseni kasvaa ja muuttuu. En halua sitä. Haluan pysäyttää ajankulun... esimerkiksi ne kun lapseni rutistaa minua tiukasti tai sen kun haluaa minun jakamattoman huomioni. Sitten kaikki on ohi ja sitten joutuu kulkemaan jäätävässä arjessa.

Lapset ovat mestareita unohtamaan ajankulun. He vain elävät hetkessä ja ottavat ilon irti kaikesta. Monet aikuiset kiinnittävät liikaa huomiota menneeseen ja tulevaan. En halua murehtia, pelätä ja stressata jotain. Lapsellani ei ole murheita, hän on huoleton pieni tyttö. En halua että hän joutuu kantamaan minun taakkaani jota olen kantanut pienestä pitäen, kuinka olen joutunut aina pettymään ihmissuhteissani kerta toisensa jälkeen ja kuinka se on ryhtinikin muuttanut kumaraksi ja jännitteiseksi. Miksi minun täytyy todistaa toisille aina olevani hyvä ihminen? Minun ei tarvitse sitä tehdä koska minä olen sitä. Minun täytyy oppia että minun ei tarvitse olla joku muu että minut hyväksyttäisiin. Jokaisella on oma mielipide ja tapoja lähestyä asioita. Jokainen on ainutlaatuinen ihminen. Jokainen on kaunis omalla tavallaan. 

Olen viimeaikoina ajatellut kuolemaa. Se on pelottavaa, kuinka joskus kun katson järven pintaa kuinka vajoisin sinne pohjaan enkä enää nousisi pinnalle vaan tukehtuisin. Miksi ajattelen niin? Minulla pitäisi olla kaikki kohdillaan, olen vastuullinen (ja toivonmukaan turvallinen) äiti, mutten pääse negatiivisista ajatuksista eroon. Se sama oravanpyörä joka jauhaa tuolla jossain aivojen sopukoissa kuin joku tauti. En halua kuolla. Jos kuolen, mitä muille jää? Suru ja kaipaus... tiedän mitä se on. En halua että muut joutuvat siitä kärsimään. Olen elossa ja minun on ymmärrettävä miksi, minun ei ole tarkoitus ruoskia itseäni vaan elää tätä elämää vaikka kuinka pahaa joskus tekisi. 


( Päivitetty: 04.11.2017 22:39 )

 - turmeltunutsydan | Kommentoi



 Maksullinen seksi
15.10.2017 10:27 | Turmeltunutsydan

Mielestäni maksullinen seksi on niin kauan hyväksyttävää kun prostituoitu haluaa itse olla mukana siinä toiminnassa ja että hän on täysi-ikäinen. Räsänen haluaisi kieltää maksullisen seksin kokonaan, tulee tunne kuin hän pitäisi seksuaalisia tekoja jotenkin syntisinä ja väärinä. Seksi on ihan normaalia ja prostituutiota on harrastettu kautta aikojen. On vanhanaikainen tapa ajatella että seksi kuuluu vain avioliittoon kuuluville. 

Mielestäni pahin asia mitä maailmassa on (Maksullinen seksi itsessään ei kuulu tähän) on lapsiavioliitot, lapsiprostituutio ja ihmiskauppa. Ne ovat vääriä ja mielestäni näihin asioihin pitäisi enemmän kiinnittää huomiota. Lapset ovat arvokkaita ihmisenalkuja ja heidät pitäisi sulkea pois kaikelta pahuudelta.

Muutenkaan ketään ei saisi pakottaa seksuaalisiin tekoihin vasten tahtoa, pointti on siinä että haluaa tehdä sitä. Prostituoidut voisivat käydä säännöllisesti lääkärintarkastuksessa, heille annettaisiin neuvoa eri ehkäisymenetelmistä ym. jos resurssit riittävät. On vahingollista ajatella että maksullisen seksin täyskielto ehkäisisi seksuaalirikoksia, mielestäni se vain lisäisi niitä ja ilmenisi enemmän 'pimeää seksiä'. 


( Päivitetty: 15.10.2017 11:04 )

 - Turmeltunutsydan | Kommentoi



 Ulkopuolisuuden tunne
11.09.2017 14:44 | Turmeltunutsydan

Muistan nuoruudestani sen kun en tajunnut miksi jotkut pojat ja tytöt esittivät koulussa aina kovaa jätkää ja jos joku herkempi ihminen tuli paikalle niin se oli se 'saatanan nössö' josta koskaan ei ole mihinkään. En ole tajunnut sitä miksi elämässä täytyy mennä eteenpäin hampaat irvessä kyynärpäätekniikalla ihan sen takia että sun pitää näyttää muille että sussa on munaa. Itseasiassa se vitutti hirveästi se että toiset hyljeksi mua siksi kun en osannut esittää jotain kovista ja huippuitsevarmaa tyyppiä jolla on isojen tyttöjen vaatteet ja sitä rataa. Nykyään se on ihan samanlaista ja olen onnellinen että tyttäreni osaa kyllä pitää puolensa, koska minä en sitä aluetta koskaan hallinnut :( nyt aikuisena vasta olen joten kuten herännyt puolustamaan itseäni. En ole mikään mitätön paskakasa. Olen arvokas ihminen. 

Silti tuntuu että historia toistaa itseään, minulla on heiveröinen itsetunto ja tulee tunne että minun on miellytettävä kaikkia jotta minut hyväksyttäisiin joukkoon ja toisaalta samalla tulee tunne että haluan juosta kauas pois. Pelkään että minut taas kuitenkin eristetään vaikka omalla käytökselläni niin jo teenkin valmiiksi. En vain voi sille mitään, olen mieluummin yksin kuin että minulle ei puhuta, haukutaan, huijataan, puhutaan pahaa selän takana, mitätöidään sanomani asiat tai loukataan jollain lailla koska tätä jouduin kokemaan koulussakin joka ikinen arkipäivä. Se on helvetin epäreilua että toinen huomioi toisen ja toinen heittää tyyliin vaan märän rätin naamalle. Jos kauan joutuu kokemaan jotain tuollaista niin sitä oikeasti alkaa ajattelemaan että minussa täytyy olla jotain pahasti vialla. Miksi jatkuvasti kokee epäonnistumisia epäonnistumisen jälkeen, miksei ole positiivisia kokemuksia sosiaalisista tilanteista? Ja tilannetta ei yhtään paranna se että olen katkeroitunut, vihainen, pettynyt ja masentunut tilanteen takia, se vain loitontaa muut ihmiset luotani. Hymyilen kyllä mutta takana piilee aina syvä pettymys muita ihmisiä kohtaan. Olen itkenyt monet yöt tilannettani, taidan olla loppuelämän vähän tällainen yksinäinen susi. 


 - Turmeltunutsydan | Kommentoi



 Voi vitsi tämä tunne
18.05.2017 14:28 | Turmeltunutsydan

Hän katsoo minuun merkillistä silmillään ja sydämeni sykkii tuhatta ja sataa ja tunnen veren kohinan niskassa asti. Miten kovasti toivon hänen kosketustaan joka samalla tuntuu niin kielletyltä ja vaaralliselta. Anna järjelle tilaa, älä tälle tunteelle. Ei, en elä missään romanttisessa toimintaelokuvassa vaan tässä hetkessä joka on kirvelevä todellisuus, jossa on tiukat rajat ja säännöt.


( Päivitetty: 18.05.2017 14:35 )

 - Turmeltunutsydan | Kommentoi



 Lapsi ja herkut
18.05.2017 13:37 | Turmeltunutsydan

Kävelen lapsen kanssa karkkihyllyn kohdalle. Lapsi katselee karkkeja kuin silmillään syöden. Oi miten hyvännäköisiä nameja! Hän ei osaa edes kysyä että ostaisimmeko niitä kun niin harvoin niitä ostamme. Nyt sitten lupaan ostaa niitä karkkipäivän varalle. Terveysintoilijoiden  mielestä karkkia ei saisi lapsille antaa koskaan. Sokeri on pahasta, samoin liika suola. Suomessa on liikaa sydän- ja verisuonisairauksista sekä kakkostyypin diabeteksesta kärsiviä ihmisiä ja plaaplaa. Kaikki on hyvästä jos vain valitsee sen kultaisen keskitien. Kaikkea sopivasti muttei liikaa. Niin kannattaisi lapsillekin opettaa. Eikös se niin mene että lapset joille ei ikinä anneta mitään makeaa voi synttäreille päästyään ahmia herkkuja kaksin käsin. Tai jos ei mene makea niin hyvähän se, saavat olla terveysguruvanhemmat ylpeitä lapsestaan. 

Tervettä maalaisjärkeä kannattaa käyttää tässäkin asioita. Hyvin helposti näissä herkutteluasioissa on ääripäät,  täyskielto sokerille tai sitten päivittäin mätetään sitä isoja määriä. Pizzaa haemme ehkä kerta pari kuussa tai teemme itse. Mehua ja limua ei juoda kuin silloin kun on synttärit tai vieraita (ja niitäkin käy meillä harvoin). Elämä olisi aika tylsää jos ei ikinä sais syödä sitä ns. roskaruokaa ja herkkuja. Pidän itse suklaasta ja karkista enkä ole ylipainoinen. Siinä on vissiin ero että tuoko herkkuja päivittäiseen ruokavalioon vai syökö niitä esimerkiksi muutaman kerran kuussa vähäisin määrin. Ja camoon kuka oikeasti haluaa synttäreillä syödä vain hedelmiä ja lipittää vettä? Joku tylsimys vissiin joka haluaa näyttää ettei halua olla osallisena näihin sokerikuorrutettuihin juhliin, jotka pidetäänkin vain kerran pari vuodessa. Ei lapsi sokerin kuole mutta jotkut äiditaas joo kun miettivät hysteerisinä ettei vain heidän Marttansa nappaa vielä sitä toistakin keksiänsä... 

 


 - Turmeltunutsydan | Kommentoi



 En ole rasisti mutta
08.04.2017 07:02 | Turmeltunutsydan

Katson suurella varaudella etenkin ääri-islamisteja. Tappaminen ei ratkaise mitään, ihmiset eivät muuta jäykkää ajatusmaailmaansa vaikka joku pipipää päättää nirhata ihmisiä "kun ne ovat vääräuskoisia". Niin kauan kun ihminen ei vahingoita ketään saa olla ihan rauhassa "vääräuskoinen". Uskontoja on erilaisia ja ihmiskunnassa se on ollut tappelun aihe jo kautta historian. Ihmishenkiä on menetetty asian tiimoilta, ja miten ihmismieli voikaan olla niin eläimellisen yksinkertainen että luullaan että sillä olisi jotain vaikutusta. Mihin katoaa ihmisyys? Sanotaan että on rauhan uskonto, miten se ilmenee kun halutaan aiheuttaa pelkkää kärsimystä muille? Jos ei voi sietää sitä että toisilla on erilainen elämänkatsomus niin sitten saa pysyä siinä kuplassaan ja hakeutua ihmisten pariin jotka ovat samanlaisia ja elää omaa elämäänsä häiritsemättä muita. Tappaminen ei ratkaise mitään... päinvastoin, se lisää vain ennakkoluuloja ja pelkoa ihmisissä. 


 - Turmeltunutsydan | Kommentoi



 En tiedä mihin kuulun
26.03.2017 10:01 | Turmeltunutsydan

Ihmissuhteet ovat tosi mutkikkaita. Haluaisin olla täysin hetero, mutta sitten huomaan etten ole kun esim. näen jonkun hyvännäköisen ja itsevarman naisen. Silti asia on minulle traumaattinen, siis se että olen kiinnostunut myös naisista romanttisessa mielessä. Itse asiassa se ällöttää minua. Mutten voi sille mitään jos näen viehkeän naisen niin ajatukset lähtevät laukkaamaan. Naisellisuus on kaunista, se pehmeys, lempeys ja vahvuuskin.... En kuitenkaan voi katsella heidän rintojaan ja peppujaan, mitähän siitäkin tulisi. Siis en katso välttämättä niitä niin että vertaisin itseeni vaan että tyyliin että 'vau miten seksikäs!' 'hyvä perse' en silti tee niin vaan kohdistan katseen vain kasvoihin. En tiedä miten jaksan elää näin. En ole mustasukkainen edes miehestäni. Jos hän katsoo toistaa naista sanoen että 'hitto miten pantavan näköinen nainen' niin en olisi moksiskaan koska olisin samaa mieltä :D 

Olen niin äärimmäisen huomionkipeä kosketus mielessä, pidän siitä kun niskaani hivellään ja muutenkin ihoani sivellään mutta se pitää tehdä oikealla tavalla. Joskus en voi sietää sitä tapaa miten mieheni sen tekee, kömpelösti ja ajattelemattomasti. Käsi voi tuntua vielä kaiken lisäksi kylmältä ja kovalta. 

Jos tyttäreni osoittautuu myöhemmin esim. lesboksi niin minua ei haittaa, pääasia on että on tyytyväinen. Mutta ei sekään aina ole niin suoraviivaista kuten minun tilanteessani, siis minulla jolla on bi-seksuaalisia taipumuksia. Se on enemmänkin lukkojen taakse piilotettu bi-seksuaalisuus. Arka asia se on, enkä mielelläni ota sitä esille, mutta tällaiselle taiteilijasielulle kuin minä se on haastavaa. Tuntuu että rakkauteni on niin äärimmäistä ja että sitä riittää niin monelle. Mutta miksi aina tulee se syyllisyydentunto ja itsehalveksunta? Varmaan siksi kun tunnen itseni niin erilaiseksi, silti tuntuu kuin kulkisin massassa muiden joukossa... Mutta kukaan ei tiedä millainen maailma pääni sisällä on. Se on liian laaja, en saa oikein mistään otetta, tuskastuttava henkinen kipu joka tekee kauhean levottomaksi. 

 

 


 - Turmeltunutsydan | Kommentoi



 26.02.2017 10:11 | Turmeltunutsydan

Odotan että katselet minua

Rakkauden uuvuttamana,

Mutta kun katselen sinua

On näky kyllästyneisyyden turmeltuma.

 

Onko se aina niin,

Kuinka kauan se jatkuu

Vain vaivunko syviin unelmiin

En jää tähän kylmyyden katkuun. 

 

En varmaan koskaan sitä mitä haluan saa,

Kun et hyvänä mua pidä,

Menen piiloon sitten ajatusmaailmani taa.

 

Siinä ajatusmaailmassa kaikki katsovat,

Halailevat toisiaan,

Antavat ymmärryksen että olen arvokas,

sellaisena kuin olen. 

 

Minun ei tarvitse miellyttää,

Esittää jotain muuta

Mutta kun katson sinua,

Katson mieluummin pilviharsoin verhoiltua kuuta.

 

Älä tee tätä minulle! 


 - Turmeltunutsydan | Kommentoi



 Erilainen äiti?
05.02.2017 20:03 | Turmeltunutsydan

Stereotyyppisesti isät riehuvat lasten kanssa ja äidit ovat niitä rauhoittajia. Itse olen vähän siltä väliltä. Olen se joka roikottaa lasta ylösalaisin tai kannan mahan alta leikkien lentsikkaa. Kunhan lapsi hengissä pysyy niin on ok. Muistan itsestänikin muksuna kuinka kiipeliin ties missä eikä äiti tai isä olleet moksiskaan, ellen nyt ihan talon katon rajalle päässyt. Ei kai sitä nyt lapsi itseään voi tappaa, satuttaa voi kylläkin. Itkut tulevat ja menevät ja taas sitä mennään päätä pahkaa kohti uusia sattumuksia! 

Olen sitä mieltä että jos liikaa kieltää lasta toteuttamasta ja satuttamatta itseään niin miten lapsi tottuu epäonnistuisiin ja elämän kolhuihin? Lapset ovat luonnostaan kokeilijoita ja usein (esim. minun lapseni) vetävät sen äärirajoille hillittömällä riehumisella. Meteliä ja naurua piisaa, mutta tiedän ainakin hänen olevan onnellinen. Lapset ovat lapsia vain hetken, ei kauaa kun joutuvat turhantärkeään ja kyyniseen aikuisuuteen. Riehuminen on hyvästä tietyssä suhteessa, se purkaa estot ja tuo luovuuden valloilleen. Lapsi nauttii ja aikuinen löytää leikkimielisyytensä ja sisäisen lapsensa.


( Päivitetty: 05.02.2017 20:41 )

 - Turmeltunutsydan | Kommentoi



 Miten selvitä työpaikan myrkyttäjistä?
29.01.2017 10:11 | Turmeltunutsydan

Joka työpaikassa on varmasti ainakin yksi terroristi johon ei tunnu mitkään sanan lait tai työehdot pysäyttävän. Todennäköisesti ovat juuri näitä narsisteja jotka tekevät kaikkensa että pääsevät hyötyvänsä muista mutta itse eivät anna itsestään mitään, kunhan vain oma kuva on mahdollisimman kiilloteltu ja moitteeton. Pahinta on vielä se, että ovat niin hyvää ystävää esimiehen kanssa mutta sisäinen ilmapiiri työpaikalla on tosiasiassa paska juuri tämän myrkyttäjän takia jonka mielialat heittelevät äärilaidasta toiseen ja jonka työmotivaatio kun on -2. Toisia työntekijöitä kiusataan v***uilemalla, mykkäkoululla tai vain olemalla kuin perseeseen ammuttu karhu. Kaiken päälle tällainen kollega luulee olevansa esimiestehtävissä, vaikkei hänellä ole oikeutta toimia niin. Onko oikein että yksi työkaveri ja esimies tekevät tiivistä yhteistyötä, varsinkin kun tämä työkaveri on tasapainoton ja itsekeskeinen ihminen,

Valitettavasti minulla on kokemusta tästäkin. Muuta ohjetta en osaa antaa kuin että on tekee oman työnsä kunnolla eikä anna toisen hyppiä varpaille. Tärkeintä on pysyä asiallisena ja se ettei sano jotain sellaista joka täyttää kunnianloukkauksen kriteerit. Haastavaa se kyllä on. Pidemmän päälle se johtaa muut työntekijät sairaslomalle. Kukaan ei jaksa katsella tuollaista menoa pidemmän päälle. Täytyy olla joku yli-ihminen varmaan että jaksaa. Se on myös tärkeää että on esimiehen yhteyksissä eikä tämän narsisti-kuriirin kanssa. Menee ikäänkuin työntäytteiseen 'kuplaansa' joka kestää kaikki iskut ja puhuu työasioista ja muutenkin asioista vain yleisellä tasolla. Upotkoon sitten siihen mereensä laivassa kun ei osaa näköjään pitää sitä hallinnassakaan. Tuli on hyvä renki mutta huono isäntä pätee tässäkin asiassa. 


( Päivitetty: 29.01.2017 10:45 )

 - Turmeltunutsydan | Kommentoi



 Kovalevyn eheytys
10.01.2017 14:10 | Turmeltunutsydan

Parasta miten saan mieleni puhdistettua ovat kauniit ihmiset, kuten kaunis tyttäreni. Kun otan käsilläni hellästi hänen poskistaan kiinni ja kuinka hän katsoo minua silmät tuikkien kuin läheiset tähdet. Kuinka päästän hänet menemään keskelle julmaa maailmaa. Minun on päätettävä irti. En voi jatkuvasti olla hänen vierellään pahoja vaikutteita torjuen tai puolustaen mahdollisilta kiusaajilta. En halua että hän vain hymistelee kun häntä kohdellaan huonosti niinkuin minä lapsena tein. 

Vihaan itseäni vieläkin sen takia. Ehkä kiusaajat olivatkin oikeassa. Mutta miksi pitää silti kiusata pelkän olemassaolon takia? En ehkä ole mikään suupaltti, mutta ihminen, jolla on samat oikeudet kuin muillakin. En ole mikään rätti jota saa heitellä puolelta toiselle. Minunkin on oikeus sanoa ei. Ongelma on se että kun olen saanut kiltin leiman otsaani niin sanan ei:n sanominen ei enää vaikuta millään tavalla (sinunhan pitää myöntyä kun olet aina tehnyt niin). Olen niin kyllästynyt siihen. Haluaisin niin rajusti kapinoida sitä vastaan. Kiltin tytön roolista ei vain ole helppo irtaantua. Takaraivossa on isän ankara katse kun en tehnyt jotain asiaa sillä tavalla kuin piti. 

 


( Päivitetty: 10.01.2017 14:31 )

 - Turmeltunutsydan | Kommentoi



 Ihastunut ja vihastunut
03.01.2017 13:50 | Turmeltunutsydan

Ihastun helposti. Olen heikkona itsevarmoihin ja fiksuihin ihmisiin. Ovulaation aikaan olen ihan mahdoton, ajatukset pyörivät vain seksissä ja pidän monia asioita seksikkäinä. Ei se tarvitse olla kuin jonkun hellät katseet ja eleet niin olen aivan myyty! Ongelma on se että miten pystyy peittämään oman ihastumisensa niin ettei toinen huomaa. Miten jos joutuu tekemisiin tällaisen ihmisen kanssa päivittäin? Sehän on kuin juhlaa mutta aah niin haikeaa... Toinen on siinä vieressä mutta niin kaukana. Niin tavoittelematon. Kuuntelen hänen puhettaan ihaillen ja pyrin keskittymään vaikka sukat on rullalla ja ajatukset pyrkivät vaeltelemaan jonnekin muualle. Miksi käyttäydyn kuin joku pahainen teini-ikäinen? Tekisi mieli läpsäistä itseään poskeen jotta heräisin todellisuuteen. Onko se sitten niin että ihastumiset tulevat ja menevät, voi olla että huomenna olen jotain muuta mieltä. Mutta mitä jos en olekaan? Toistan itselleni sinulla on vain oviksen aiheuttama hormonimyrsky meneillään. Tunnen niin paljon rakkautta ja kaipuuta että se vaikeuttaa elämääni. Haluaisin vain että joku tulisi ja halaisi lämpimästi ja pitäisi tärkeänä.


 - Turmeltunutsydan | Kommentoi



 Pian joulu on ohi
27.12.2016 13:06 | Turmeltunutsydan

Olen kyllästynyt olemaan aina se hiljainen 'joo' ja 'niin'-tyttö. Toisaalta liiallinen kapinallisuuskaan ei ole hyvä. En tule toimeen rempseiden naisten ja miesten kanssa. Loukkaannun jos joku vitsailee liian rajulla tavalla, etenkin jos se kohdistuu minuun. Onkohan epävakailla jotenkin erittäin herkkä 'vi**uilututka'. Se on kyllä vain hyvin epäluotettava tutka. Joitakin asioita voi käsittää väärinkin. Miksi käytän niin paljon energiaa toisten ihmisten tulkitsemiseen kun voisin vain antaa olla. Eihän moni edes hallitse omia sanomisiaan, se voi olla vain joku ajattelematon möläytys ilman sen syvempää merkitystä. Ongelma on se, että en pysty unohtamaan kokemaani vääryyttä. Ne kirvelevät traumat jotka ovat aina läsnä, tekisinpä mitä tahansa. Ei varmasti kenelläkään ole puhdas tausta.... Mutta mitä enemmän mietin niitä negatiivisia asioita mitkä minulle tapahtuivat (tai voivat tapahtua) sitä masentuneempi olen. 

Haluan hengittää taas vapaasti! Haluan päästä irti murheiden kahleista! En halua enää itkeä! En halua lukea kamalia uutisia! Haluan rakkautta, rauhaa, toisten hyväksymistä sellaisena kuin on! 

Paljon on myös ihmisiä jotka vievät elämältä paljon pois. Ei kannata tuhlata aikaa sellaisten kanssa. Kaikilla on lupa olla itsellensä armollisia. Jos on huono päivä, sitten on. Ehkä ajan kuluessa tilanne on parempi. 


 - Turmeltunutsydan | Kommentoi



 Koulusurmaajat
16.11.2016 07:28 | Turmeltunutsydan

Otan tämän aiheen nyt esiin kun nyt on juttua siitä nuoresta naisesta joka suunnitteli koulusurmia. Kaikista pahinta mitä ihmiselle voi käydä on eristyneisyys, itsetuhoiset ajatukset, vähentyneet empatian tunteet, kokonaisvaltainen toivottomuus omasta elämästä ja tulevaisuudesta, vakava masennus, pakkomielteiset ajatukset väkivaltaan (ja niitä käyttäviä kohtaan) ja kostonhimo. On monia ihmisiä joilla on näitä ominaisuuksia mutta tottakai ne ovat aina huolestuttavia. Eriasia on että miten ihminen on kykeneväinen hallitsemaan itseään. Mutta miten on jos puhkeaa tällaiselle ihmiselle esim. psykoosi tai skitsofrenia? Silloinhan todellisuuden ja epätodellisuuden rajat häviävät. Monet sanovat että tuohan on täysi sekopää, lukkojen taakse loppuiäksi mutta eivät ajattele asiaa sen syvemmin.

Olen aina ollut sitä vastaan että mielenterveyspalveluita supistetaan koska on valtavasti ihmisiä jotka tarvitsevat apua. Jos ihminen joutuu selviämään mielenterveysongelmiensa kanssa yksin niin ajan kuluessa ihminen kehittää itselleen oman selviämiskeinonsa ja ne vaihtoehdot eivät aina ole hyviä. Ihminen taitaa olla itsensä pahin vihollinen. Kaikki tapahtuu omassa päässä. Kun ne sotkeutuvat, ne kääntyvätkin itseään ja muita vastaan.

Mutta miksi viattomat ihmiset joutuvat olemaan maalitauluina? Vaikka oma mieli on tyhjä niin silti toisissa kuitenkin ilmenee rakkaus, välittäminen. Heillä on oma perhe, he haluavat elää. Ei tarvitse pitää ihmisistä, mutta ei heitä tarvitse vahingoittaakaan. Mikä yhdistää koulusurmaajia on se, että heitä kiusattiin. Se tekee ihmisraunioksi, ymmärrän heidän tuskan, mutta mikä oikeuttaa heitä tarttumaan aseeseen ja tappamaan ihmisen joka ei mitään pahaa heille tehnyt? Siis se että konkreettisesti toteuttaa suunnitelman. Eikö ihminen enää ole mikään muu silloin kuin sokea murhaaja, näyttö kuinka itse on jollainlailla 'uhri'. Todentotta tämä on tapa jolla herätetään muita ja näyttö siihen miten pitkälle viha voi pahimmillaan mennä. Onkohan se tavallaan myös se, että se on ainut tapa miten heidät huomioidaan ja se että jäävät historiaan. 'Hätähuuto' joka jää ihmisten mieliin pitkäksi aikaa. Mutta tosiasia on, että suurin hätä on ihmisillä jotka menettivät rakkaimpansa... Ne, joilla ei toisen v-mäiseen olotilaan olleen millään tavalla osallisina. 


( Päivitetty: 16.11.2016 08:19 )

 - Turmeltunutsydan | Kommentoi



 Vanhemmat...
10.11.2016 09:09 | Turmeltunutsydan

...katsokaa aina lapsenne perään millaiseen seuraan hakeutuvat. Olin lapsena vähän hömelö, naiivi ja sinisilmäinen tapaus. Tutustuin erääseen tyttöön joka vaikutti mukavalta tapaukselta; hän oli kohtelias, ystävällinen ja meillä oli jopa samanlainen huumorintaju! Mutta pinnan alla kyti. Hän osasi taitavasti pitää minua otteessaan (manipuloivasti) ja uhkailevasti, kiristi mitä erilaisimmilla tavoilla. Myöhemmin tajusin hänen olevan narsisti. Hän sai minut itkemään mutta myös nauramaan. Hän käytti minua jopa seksuaalisesti hyväksi. En ymmärtänyt mitä tapahtui, vasta vuosien jälkeen muistot palautuivat mieleeni. Nyt päällimmäisenä on inho, miksen pysynyt erossa hänestä ja miksen pistänyt katki välejämme jotka ilmiselvästi olivat kieroutuneet. Toisaalta se oli vaikeaa kun kävimme samaa koulua. Hän tiesi että ihailin häntä ja käytti sitä hyväkseen. 

Hän teki minusta jopa kiusaajan. Muistan kun toinen ystävistäni juoksi itkien pois kun nauroin tämän kyseisen manipuloijan kanssa hänen menoaan. Kadun asiaa nyt edelleenkin, en ymmärrä mikä minuun meni. Hän vain osasi sen jutun, olin liian helposti vietävissä. Teininä ei ilmennyt mitään sen kummempaa kriisiä kuin sen että eristäydyin, en tiennyt edes minkä takia. Silti hymyilin ja näytin että kaikki on hyvin.  Se oli vain kuorta.  

Kun elämässä on liikaa ristiriitaisia tunteita, se tekee ihmisen hyvin masentuneeksi... Ei saa mistään kiinni ajatuksen kulkevat jossain muualla kuin tässä hetkessä, on hajamielinen, arjen rutiinit tuntuvat painoilta jalassa. Olen aina pitänyt itseäni heterona, mutta nuoruudessani minulla oli fantasioita naisia kohtaan ja näin jopa unia kiihkeästä suutelusta naisen kanssa. Nykyään se ei ole niin vahvaa mutta jos näen kiinnostavan naisen niin tunne on romanttinen muttei välttämättä seksuaalinen. Pelkään näitä tunteita itsessäni. Pelkään että toinen nainen näkee tämän. Uskon että kaikki tämä johtuu lapsuuden kokemuksistani. 


( Päivitetty: 10.11.2016 09:40 )

 - Turmeltunutsydan | Kommentoi



 Minun on hankala hyväksyä
07.11.2016 07:28 | Turmeltunutsydan

lapseni luonnetta. Se on niin häikäilemätön, varautunut, hitaastilämpiävä, negatiivinen, röyhkeä, ilkeä ja tähän lisää vielä tarkkuuden ja fiksuuden. Hän ei tyydy vähempään vaan aina pitäisi olla asiat paremmin. Jos on joku (melko kalliskin) lelu niin näkee siitäkin jotain puutetta. Hitto, laskeutus nyt maankamaralle siitä.

Kun näen vauvan tulee ensin mieleen että siinä on taas yksi vaivansalkkari. Tottakai häntä kuitenkin ihastellaan kun hän on niin söpö. Vauvat ovat ihania etenkin silloin kun ne ovat helppoja. Olen kieltämättä vähän kateellinen jos joku sanoo että vauvansa on nukkunut synnäriltä asti kokonaisia öitä heräämättä. Voiko sellaisia ollakaan? Itsellä taas kokemuksia tunnin välein heräämisistä, mutta voi olla myös itsestäkin johtuvaa. Kuinka joku voi nukkua niin rennosti vauvan kanssa perhepedissä? Minä en ainakaan voinut.

Se on kuitenkin tosiasia että jos vauva on hankala, itkuinen, valvottava jne. niin äidinrakkaus on erilaista kuin vaikkapa sopeutuvampaa vauvaa kohtaan. Tunteet ovat tosi ristiriitaiset (rakkaudesta äärimmäiseen raivoon) ja se yksinäisyyden tunne on pelottavan pohjaton. Joutuu selviämään ja elämään kuin 'kissa pistoksissa' kokoajan varsinkin kun ei ole mitään tukiverkostoa. Pidän lapsista mutta en kiukkuisista ja äärimmäisen uhmakkaista jotka rääkyvät säälimättä naapureita. Lapseni on juuri sellainen. Hän ei hyväksy vielä sitä että hänelle suututaan... vaikka hän itke kiukuttelee ja on hankala. Pelottaa että onko hän läpi elämän tuollainen... vastarannankiiski. On vaikea näyttää rakkautta tällaiselle lapselle. Silti kaikesta huolimatta halaan ja pussaan häntä. Voisin halata vaikka lujemminkin jos hän vain antaisi. Muttei hän ole kyllä mikään halijatyyppikään. Hän voi halata silloin kun olen itse kiukkuinen. 

Kun näen toisen lapsen joka on avoin ja kiltti niin ajattelen että olisipa lapsenikin sellainen, vaikka tiedän ettei lasten vertailu ole suotavaa. Sitten tulee tunne että olen kasvattanut lapseni kieroon. Toivon ettei meidän kiintymyssuhteessa ole mitään vikaa ja että ymmärtää mitä häneltä odotan. Lasten kasvatus ei ole helppoa etenkään silloin kun lasta ei voi 'huijata' mitenkään.

 


 - Turmeltunutsydan | Kommentoi



 Joskus tuntuu että
31.10.2016 07:48 | Turmeltunutsydan

Aika matelee kun viettää aikaa lapsensa kanssa! Moni sanoo että kannattaa nauttia nyt pikkulapsiajasta. Totta, mutta... entä ne tilanteet kun pitää leikkiä barbeilla? Huoh! Ihan oikeasti. Istua lattialla epäluonnollisessa asennossa ja keksiä joku piristävä leikki! 'Nyt Sirja-Irmeli lähtee tästä ravintolaan Minjan kanssa,sitten tulee tarjoilija ja Sirja-Irmeli tilaa spagettia ym. ym.' miksi tuntuu kuin saisin melkein aivohalvauksen? Onko ihan pakko? Olen toki mukana, mutta kunpa lapsi ymmärtäisi etten siitä aina nauti. Pidän pelaamisesta, pelaan lapsen kanssa kaikenlaisia pelejä, piirrän ja askartelen mutta nuo barbie-leikit!

Haluaisin että lapsi liikkuisi enemmän mutta kun pistää usein hanttiin uloslähtötilanteissa ja haluaa olla vain kotona. Sitten möllötetään vain kotona. Toisaalta ei siellä ulkona ole mikään paras ilmakaan. Lapseni on kyllä tosi touhukas ja hänen puheensa loputonta, usein hänen mielenpilkahduksiaan ei ymmärrä kun ne ovat niin erikoislaatuisia. En ymmärrä useimpia ihmisiä muutenkaan niin pitäisikö minun nyt tässä äitiyden hekumassa ymmärtää myös lastani? joskus jopa tympäännyn hänen sanomisistaan joissa ei ole päätä ja häntää. Joskus taas nauran katketakseni hänen nerokkuudelleen. Joskus taas haluan juosta pois ja olla omassa rauhassa. 

Tarvitsen omaa rauhaa paljon. Olen introvertti. Mieluummin olen yksin kuin huonossa seurassa. Pää ei kyllä kestä jos joutuu lapsen kanssa olemaan pitkiä aikoja vaikka rakas hän onkin. Hän vaatii minulta paljon, hän ei anna olla minun omassa rauhassaan. Lapsessa ei ole nappulaa mistä sen voi sammuttaa ja laittaa komeroon silloin kun haluaa. Aina täytyy olla käytettävissä, valmiustilassa. Usein se on aika väsyttävääkin. Mutta haluan tehdä tämän hänen takiaan. 


 - Turmeltunutsydan | Kommentoi



 Suomalaisten vaatimattomuus
30.10.2016 10:22 | Turmeltunutsydan

Yleinen normi suomalaisessa kulttuurissa on se ettei itseään saa millään tavalla saa tuode yltiömalkaisesti esille vaan täytyy olla vaatimaton. "Turpa kiinni ja tee työsi". Jos sanot olevasi hyvä jossain niin sitä katsotaan aina pahalla. Vaikka on tilanne jossa täytyykin näyttää omat taitonsa niin kehua ei saa ettei toinen liikaa 'ylpistyisi'. Jos kehuu niin se on sama kuin kirosanan päästäisi ilmoille. Vaatimattomuudesta jopa kilpaillaan, jopa siitä kenellä menee huonoimmin. Se jolla menee huonoimmin voikin rauhassa rypeä itsesäälissään.

Esimerkiksi Saara Aalto on menestynyt artisti ja monet suomalaisert eivät pidä hänestä kun esitykset ovat liian teatraalisia, mahtipontisia ja kun hän ei ole aito. Suomalaiset eivät halua olla kuuluisia show-bisneksen kautta, mutta parasta on kun tekee vain kovaa työtä mukisematta pitämättä meteliä itsestään. Kaikesta ei voi pitää mutta voihan sitä silti olla iloinen toisen puolesta. Mutta mikä siinä on ettei saa olla näkyvä? Keneltä se on pois? Saara Aallolla on oikeasti hyvä ääni ja osaa laulaa. Jos on hyvä itsetunto niin se on vain positiivinen asia ja se että osaa näyttää parhaat puolet itsestään. Vaatimattomuudella ei pärjää. 


 - Turmeltunutsydan | Kommentoi



 Kun olen surullinen
25.10.2016 08:20 | turmeltunutsydan

kuuntelen Prodigya... tää video rauhoittaa minua kummalla tavalla:

https://www.youtube.com/watch?v=aqYHkr92-wI

en ole katsonut kyseistä leffaa mutta mielenkiintoa kyllä on :)


 - turmeltunutsydan | Kommentoi



 Koulukiusaaminen
24.10.2016 07:36 | Turmeltunutsydan

Keskari. Näen sen toisella puolen käytävää kun istumme vastakkain. Poikien aikaansaannosta plus naureskelua reaktioilleni kun en tee mitään. Hämmennyn ja itken sisäisesti. Kamppaus koulun käytävällä (jälleen pojat asialla) ivallista naurua, juoksen luokkaan itku kurkussa. Läpsy takaraivoon istuessani pulpettini ääressä kun itse olen vihasta ja surusta sekaisin. Pyöräni joka oli viskottu ojaan. Reppuni, jota oli tongittu salaa. Salaisuuteni, joka jaettiin koko koululle ja ne räkäiset naurut päälle. Kaikki nämä osoittivat että en ole minkään arvoinen. Kaikki tämä ja ongelmat kotona vain kasvattivat vihaani. Viha meni siihen pisteeseen etten tuntenut enää mitään, olin vain pelkkä kuori joka mukamas kesti kaiken sen pahan. Mietin että jos näin on asiat, miksen voisi sitten olla kuollut? Ajattelin että ehkä kaikkien parhaaksi näin olisi paras. Mutta koulukiusattu on jo kuollut. Sisäisesti. Melkein sama kuin fyysisesti kuollut. 

Ainoa asia joka piti hengissä oli paras ystäväni (kiitos hänen) että sain ajatukset pois kaikesta pahasta. Ajatellaan niitä jotka ovat aivan yksin ja joutuvat kamppailemaan tuon sonnan seassa? Ajatellaan millaista vihaa se kasvattaa ihmisen sisällä? Viha on asia jonka kanssa ei kannata leikkiä. Ei kannata siis kasvattaa ja ruokkia sitä. Kiusattu tekee vielä jotain itselleen tai muille. Minut on aina kasvatettu olemaan toisia ihmisiä kohtaan kunnioittava ja ystävällinen, koulukiusaamistilanteet veivät minulta uskon ihmisyydestä. 


( Päivitetty: 24.10.2016 08:14 )

 - Turmeltunutsydan | Kommentoi



 Toinen aalto
07.10.2016 13:30 | turmeltunutsydan
Katso rakas, minä leijun, ja näen maailman kauniina. Olen siellä jossain, ehkä liian kaukana, toisella aallolla. Löydät minut sieltä, jos kestät vaan, sinut löytää tasaiselta tieltä, mitä minä siitä saan? Toivon vaan, että halaat mua, pidät paikallaan, mutta kuinka aina tuo toinen aalto minua kutsuukaan?
( Päivitetty: 07.10.2016 13:38 )

 - turmeltunutsydan | Kommentoi



 Harjoittelen kokoajan mielenlujuutta
30.09.2016 12:43 | Turmeltunutsydan

Pysähdyn, hengitän, toistan mielessäsi että olen tärkeä ihminen. Minulla ei ole hätää. Muista hymyillä, keskity kuuntelemaan, havainnoi ympäristöäsi. Joku saattaa pitää näitä itsestäänselvinä juttuina, mutta minulle ne eivät ole. Kun mieleni on hauras kuin ohut silkkipaperi, tärkeintä olisi että siitä tulisi vähän kovempaa paperia. Ja se, etten pitäisi herkkyyttä heikkouden merkkinä. Päinvastoin, herkkyys on parasta näin kovassa maailmassa. Ihailen ihmisiä jotka vapautuneesti itkevät toisten läsnäollessa ja sanovat suoraan ettei mene hyvin. Eri asia on miten pystyy jatkamaan esim. työntekoa. Ei nykyään mielenterveysongelmat ole mitenkään tabu onneksi, eikä ketään leimata hulluksi vaikka onkin erilaisia diagnooseja. On kahdenlaista herkkyyttä, pehmeä herkkyys ja kova herkkyys. Pehmeä herkkyys on kaikista haavoittuvin muoto, tunteet tulevat valtoimenaan kuin kaatuva saavi ja tekee ihmisestä toimintakyvyttömän. Kova herkkyys taas ilmenee siten että ihminen suree ja myötäelää mutta jatkaa kaikesta huolimatta. Sisukkuus, itsepäisyys ja halu näyttää maailmalle, että on oikeasti kanttia. Se on tärkeintä. Menee vaikka läpi harmaan kiven. 

Kaikki ihmiset ovat mielenkiintoisia, pitää uskaltaa olla utelias ja kysellä toisesta jotain koska se saattaa olla ainua joka pelastaa toisen päivän. Kukaan ei ole ennen kysynyt tuota, nyt hän kuitenkin huomioi, miten mukavaa! Kun ihmissuhteet ovat ennen olleet tulehtuneita niin nyt on hyvä tilaisuus tehdä niistä parempia. Olen ymmärtänyt ettei ns 'tavallisilla' ihmisilläkään ole sen paremmat tunteenhallinnat kuin minullakaan. Harjoittelen vuorovaikutusta muiden kanssa, vaikka usein jännittääkin, mutta tilanteisiin onneksi tottuu. Kehuminen on hyvästä ja muiden huomioiminen. Vaikkei toinen sellaista harrastakaan tai ei välitä pätkääkään. Se on hänen ongelmansa, minä olen vain minä. 


 - Turmeltunutsydan | Kommentoi



 Perhe-elämä, auvoisa
23.09.2016 13:05 | Turmeltunutsydan

Tapaan vanhan tutun jota en ole nähnyt pitkiin aikoihin. Jutellaan tuokio ja näen hänellä olevan kaksi alle kouluikäistä lasta mukanaan. Yhtäkkiä jutustelu keskeytyy kun tuttavani näkee lapsensa pomppivan läheisellä penkillä ja alkaa se tiukahko käskytys nyt pois sieltä! Sitten muksujen huomio kiinnittyy johonkin yksityiskohtaan penkin lähellä. Tuttava sanoo että antakaa nyt olla! Tuttuni jonka äänensävyn muistan lempeäksi ja pehmeäksi on muuttunut kireäksi lasten myötä. Hänestä on tullut kärsimättömänä huokaileva useamman lapsen äiti. Samaistun tähän ihan hyvin vaikkakin meillä on vain yksi lapsi. Lapset ovat rakastettavan ärsyttäviä. Jos lapsi on vilkas tai vastaavasti hidas jöröttäjä niin se kyllä ottaa päähän, mutta eihän negatiivisista puolista saa puhua koska sä oot vanhempi. 

Kuka haluaa oikeasti lapsia? Sitä voi kysyä silloin kun lapsi ei neljännenkään kehotuksen jälkeenkään pue vaatteita päälleen tai jos saa ihan kohtuuttoman suuret raivarit jostain asiasta. Kukaan jolla on ns. 'helppoja' lapsia ei tajua millaista elämä on luupäisen, itsepäisen ja voimakastahtoisen lapsen kanssa. Se on jatkuvaa tahtojen taistelua. Omanaan vahva tahto ei riitä. Äidin oma tahto viedään väkipakolla läpi vaikka lapsi karjuu naama sinikirjavana. Se lannistaa vanhemman vaikka joka päivä herää ja uskoo parempaan päivään. En tiedä miten minä (jolla on muutenkin mielenterveydellisiä ongelmia) saan itseni kasaan ja tuoda mieleeni pelkästään niitä positiivisia ajatuksia ja järkkymättömän optimismin. Ihmettelen miten jotkut sen tekevät. Tulisieluinen lapsi vie paljon energiaa, ja illalla kun hänet saa nukkumaan lyyhistyn sohvalle istumaan uupuneena ja turtuneena kuinka taas oli ihan peruspäivä. Mielen tyhjyys pelottaa, usein en tunne yhtään mitään. Lapsi vie niin paljon aikaa ja vaivaa. 


( Päivitetty: 23.09.2016 21:21 )

 - Turmeltunutsydan | Kommentoi



 Jflslfj
09.09.2016 11:50 | Turmeltunutsydan

Ajokortti on, mutta en aja autoa. Ai miksen? Koska pelkään liikaa. Ei tarvitse olla mikään rattijuoppo ettei sattuisi jotain onnettomuutta. Jonkun innokkaan lapsen harha-askeleet autotielle niin se on siinä. Kun ajattelen asiaa se lisää pelkoa entisestään. En toipuisi asiasta jos ajaisin edes vahingossa jonkun päälle aiheuttaen näin mahdollisen kuoleman. Kun näkee noita pikkuisia koululaisia (joilla reppukin samaa kokoluokkaa kuin lapsi itse) tallustelemassa huolettomana eteenpäin niin sisimpäni vallitsee huoli ja välittäminen ja se että toivoo heidän matkansa olevan mahdollisimman turvallinen. Jos ajan autoa pelkään etten ehdi reagoimaan vaikka ajaisinkin liikkesääntöjen mukaan. 

Kun näkee lapsia niin heti tulee mieleen että heilläkin on suurimmalla osalla mukava perhe ja joiden isä ja äiti halailevat heitä kuiskaten kuinka rakastavat heitä ja päästävät hänet sänkyynsä öisin nukkumaan. Tuo ajatus tuo sydämeeni liikutuksen ja lämmön tunteen (kun herkkä olen). Siksi haluan että kukaan viaton lapsi ei menettäisi henkeään esim. liikenneonnettomuuden takia. Ahdistun suunnattomasti kun luen ikäviä uutisia etenkin lapsiin kohdistuneista tapauksista. 

Lasten ei tarvitse kokea pahuutta kodin ulkopuolelta. Sitä voi olla kotonakin. Suomessa käytetään edelleen (kuin muuallakin maailmassa) väkivaltaa perheen sisällä. Joidenkin mielestä luunapit, korvapuustit ja 'Koivuniemen herra'kaan eivät ole mukamas vahingollisia vaan ihan lapsen kasvatukseen liittyviä juttuja. Herkempi lapsi ei kuitenkaan selviäisi psyykkisesti tällaisesta koettelemuksesta. Joku aikuinen voi tunteettomana sanoa ettei aiheuttanut mitään henkistä vauriota mutta en usko sen olevan totta. Kukaan ei koskaan saisi kokea sellaista vääryyttä. Vaikka ipana rääkyisi keuhkonsa pihalle uhmatessaan ja äiti manaisi hänet alimpaan helvettiin, se on vain pelkkä senhetkinen negatiivinen tunne. Silloin on parempi hengittää syvään muutaman kerran ja pysähtyä miettimään omaa kehoansa, reaktioitansa, sanojansa ja muistaa kuinka paljon lastaan rakastaakaan. Ellei ole täysi psykopaatti. Äidit kantavat lastaan sisimmässään 9 kuukautta ja sen jälkeen sydämissään. 


 - Turmeltunutsydan | Kommentoi


©2018 turmeltunutsydan - suntuubi.com